tiistai 20. kesäkuuta 2017

Juontajien ja esiintyvien taitelijoiden palkka - Paljonko TV-juontaja ansaitsee?

Erilaisten tapahtumien ja TV-ohjelmien juontaminen on varsin epäsäännöllistä työtä, jossa palkkiotasotkin vaihtelevat huimasti riippuen henkilön taustasta ja siitä kuinka suuresta tähdestä on kyse. Suomessa satoja tuhansia tai edes kymmentiä tuhansia yhdestä keikasta ansaitsevia henkilöitä ei oikeastaan ole. Jos olet esiintyvä taitelija tai olet hankkimassa juontajaa tai esiintyjää juhliinne tai yrityksenne juhliin alla voisi olla hieman apua oikean palkkion määräytymiseen.

Esiintymispaikka ja -aika

Esiintymispaikka vaikuttaa merkittävästi palkkion suuruuteen. Valtaosa tapahtumista on iltaisin tai päiväsaikaan. Alla olevat palkkiot on ajateltu tapahtumiin, jotka ovat helppojen liikenneyhteyksien päässä ja joko päiväsaikaan tai arki-iltana kohtuullisen aikaisin. Myöhäinen tai poikkeuksellin aika tai syrjäinen sijainti nostavat varmasti palkkiota.

Palkkaa vai laskulla?

Monet esiintyvät taitelijat ja juontajat laskuttavat palkkionsa laskulla. Silloin pitää huomioida, että laskutushinta kattaa samalla työnantajan sivukulut eli laskutushinta voi olla noin 1,25-1,5 kertainen palkan suuruuteen verrattuna. Alla olevat summat olen laskenut palkkoina, joissa maksetaan niiden päälle henkilösivukulut.

Erilaisten esiintyvien taitelijoiden palkkiotasoja alhaisimmasta korkeampaan

  • Lahjakkaat nuoret mutta eivät julkista mainetta tai suurta kokemusta omaavat esiintyvät muusikot, DJ:t ja juontajat saattavat hinnoitella itsensä varsin edullisesti. Palkkiotasot voivat olla luokassa 100-300€ keikalta kertaluonteisista keikoista.
  • Päteviä kokeneita mutta ei julkista mainetta tai nimeä omaavia esiintyjiä saa ohjelmatoimistoista paljon luokassa n. 500€/keikka.
  • Nelinumeroisiin 1000+€/keikka palkkioihin vaaditaan yleensä jo jonkinlaista nimeä. Tuhannen euron keikkapalkkioilla saattaa saada nousevia tai jo uransa parhaat päivät ohittaneita TV-tähtiä yritysten juontokeikoille.
  • Useampien tuhansien keikkapalkkioita juonto- tai esiintymiskeikoista pyytävät oikeasti tunnetut ja ajankohtaiset nimet. Esimerkiksi TV:n suosituimmista ohjelmista tuttuja juontajia saattaa saada 1,5-3 tuhannen euron keikkapalkkioilla.
  • Bändit tai suositut artistit veloittavat keikoistaan sitten edellä mainittuja enemmän mutta tuhannet ovat yleensä oikea yksikkö. Kymppitonnien ja sitä suurempia keikkapalkkioita pystyy Suomessa veloittamaan kerrallaan vain kohtuullisen pieni sillä hetkellä suosionsa huipulla oleva artisti tai esiintyjä.